Ajankohtaista‎ > ‎

Dive Perämeri 29.6.-1.7.2018

lähettänyt Annukka Salmi 18.6.2018 klo 1.56
Visit Perämeri tapahtuman yhteydessä järjestettävä Dive Perämeri Selkä-Sarvessa, Perämeren kansallispuistossa. Tapahtuman järjestää Metsähallitus ja Kemin Urheilusukeltajat.

Seuran vene, Deco, lähtenee perjantaina tapahtumaan ja tulee takaisin sunnuntaina. Tästä lisätietoja Jarmo Koivistolta, puh: 0400 761373.

Alustavat sukelluskohteet (tarkentuvat paikan päällä, sään mukaan)
- Julian (Selkä-Sarven eteläpuolella) ja höyrylaiva Albano (Pitkäleton länsipuolella)
- Hebe ja Salem
- Biosukelluksia Metsähallituksen meribiologien kanssa Perämeren kansallispuiston alueella
- On mahdollisuuksien rajoissa, että päästään tekemään sukelluksia Perämeren uuteen hylkykohteeseen, joka löydettiin kesällä 2017. Tämä riippuu täysin museoviraston meriarkeologien tutkimuksista ja päätöksestä, joka selviää viikkoa ennen tapahtumaa. Tämä kohde on kuitenkin myös säiden armoilla, ja lisäksi vaatii sukeltajalta kokemusta pimeässä ja huonossa näkyvyydessä sukeltamisesta.
HUOM! Perämeren vesi on tuohon aikaan vuodesta noin +6 - +12 C ja näkyvyys voi olla heikko (vesi ruskeaa ja sameaa), varaudu tähän :) Kohteet valikoidaan sukeltajien kiinnostuksen ja osaamistason mukaan, joten tuoreetkin sukeltajat rohkeasti mukaan!

Lisätietoa järjestäjiltä (essi.keskinen@metsa.fi, suvi.saarnio@metsa.fi, k_suihko@hotmail.com, jorma.vaha@gmail.com) ja Facebook-eventistä ”Dive Perämeri”
sekä liitteenä olevasta tiedotteesta.

Ċ
Annukka Salmi,
18.6.2018 klo 1.56
Comments